Soulmates never die.

Tänään nauroin kipeänä Annin galleriapäiväkirjamerkinnöille ja vastauksille johonkin kyselyyn. Pysähdyin joskus miettimään, millaista elämäni olisi ilman nykyisiä kavereitani. Tulin lopputulokseen, että on monia, joita ilman voisin elää, mutta jos en olisi koskaan tavannut Annia, elämästäni puuttuisi kyllä nyt valtavia paloja. Monet muutkin ihmiset Kalliosta ovat sellaisia, joita en päästä ikinä koskaan luotani pois. Olisi hauskaa kerätä ihmiset kasaan ja pitää yhteinen illanvietto sopivan humalatilan vallitessa, jos vain jostain löytyisi tilat ja aika siihen. Sopiva määrä kalliolaisia + pieni tila + jonkinlainen kemiallinen epätasapaino elimistössä -> syntyy mullistavia innovaatioita. Matematiikka on kaunista. Näin syksyn tullen voisi lähteä vaikka soveltavan sienikerhon kanssa metsään sieniretkelle!

Tämä viikko on ollut raskas, mutta todella antoisa. Loppujen lopuksi uudet ihmiset ovatkin olleet miellyttävää vaihtelua ja tasokuviotkin alkavat saada lisää ulottuvuuksia. Tänään harhailin Kumpulassa ja löysin sieltä ihanan tutorin, joka kaivoi repustaan mini-macin ja selitti ihan innoissaan eksyneelle opiskelijalle, että mitä sen pitää tehdä. Valtava kiitos hänelle.

Ensi viikolla alkaa ensimmäiset luennot. Tulin lopputulokseen, että opinto-ohjelmamme on tarkoitus kehittää yliluonnollisia kykyjä olla monessa paikassa yhtäaikaa, sillä lukujärjestykseen ei vain saa millään sopimaan kaikkea pakollista ilman jatkuvaa kahdeksi jakautumista.

Olen syönyt tällä viikolla harvinaisen normaalisti. Ennen jätin syömättä sosiaalisen paineen vuoksi, tällä viikolla olen tehnyt juuri päinvastoin; syönyt sen sosiaalisen paineen takia. En tahdo jäädä ulkopuoliseksi.

Minulla on valtavan levoton olo. Haluan asioita, joita en voi saada, ja annan itseni ahdistua niistä. En vain osaa luovuttaa, vaikka joskus siitä taidosta olisikin enemmän hyötyä kuin jatkuvasta sisäisestä pakosta mennä seinien läpi.