We are only falling leaves...

Aamulla sängystä ylöspääseminen on helvettiä, viime viikolla jätin pari luentoa väliin, koska en yksinkertaisesti kyennyt nousemaan. Ikkunasta näkyy harmaa betoninen todellisuus, sisällä riittävän turtuneena on paljon helpompaa. Sanoin kerran eräälle minulle tärkeälle ihmiselle, että en halua päästä elämässä helpolla; valehtelin. Olen väsynyt taistelemaan parhaista tuloksista ja upeimmasta tulevaisuudesta. Silti teen niin, vaikka jossain vaiheessa sydän pettää minut, koska se kestää vain rajallisen määrän rasitusta yhden elämän aikana. Minä olen kuluttunut omaa aikaani tuhlaten.

Haluan ymmärtää ja auttaa ystäviäni, tukea heitä heidän ratkaisuissaan, vaikka se sattuukin minuun. Mutta ehkä kaikki eivät voi olla yhtäaikaisesti onnellisia? Sitäpaitsi, jos olen itseni suhteen jo luovuttanut, ehkä onkin tärkeämpää auttaa niitä, jotka uskovat vielä uusiin mahdollisuuksiin.

Ulkona tuoksuu haikeus ja rankkasateen jälkeinen puhtaus, märät kadut ja loputtomiin jatkuvat katulamput... Joskus elämä näyttäytyy hetken kaikissa syksyn sävyissä. Aina syksyllä ikävä on kaikkein suurin, mutta ei niin paha kuin keväisin katsellessa toisiinsa kiinnikasvaneita vastarakastuneita. Olen ollut pieniä varastettuja hetkiä niin onnellinen, että olen nähnyt auringon aivan läheltä.

Käydessäni läpi vanhoja valokuvia muistin erään viikonlopun alun viime lokakuulta. Eräs tyttö nukkui yön vieressäni, kun olin täysin menettämässä kontrollin elämään. Sillä hetkellä se oli äärettömän tärkeää, että hän tuli luokseni. Minun oli harvinaisen turvallinen olla. Vaikka pidinkin silloin siitä tytöstä muutenkin kuin vain ystävänä, pelkkä läheisyyskin oli äärettömän helpottavaa. Haluaisin taas sellaisen ihmisen elämääni. En halua, että kukaan pelastaa minua, mutta on hyvä tietää, ettei putoa suoraan lasinsirpaleiselle asvaltille.

Haluan päästä eroon siitä tunteesta, että minun on jatkuvasti pakko päästä pois. Pakenen itseäni, mutta en ole ikinä riittävän nopea. Enkä enää muista, miksi pakenen.

"Siis nosta minut pystyyn / nosta, en itse pääse nyt / Siis nosta pystyyn, nostathan / vaikka katuisit myöhemmin."

-Aki Yrjänä