Sleeping with ghosts.

Tärisen ja palelen, liioitellen haluaisin sanoa, etten ole saanut unta moneen vuoteen. Syksy on saapunut ja ulkona hämärtyy jo alkuillasta. Minussa pimeys on kaikkina vuorokauden hetkinä ja kevääseen on niin valtavan pitkä matka. Vaikka elimistöni yrittääkin luoda minulle lisäsuojaa kylmyyttä vastaan, minä jäädyn ennen ensimmäisiä lumisateita. Toisinaan epäilen, kulkeeko veri enää ääreisraajojeni kautta, koska ohuen ihon ja pehmeän nukan alla verisuonet ovat paenneet kauas pinnasta.

Välillä sydämeni lyö niin nopeasti, että en hämmästyisi rytmihäiriöistä. Toisinaan pulssiani ei voi tuntea ranteesta, vaikka tiedän, mistä sitä tulisi etsiä. Tuntuu, että välillä sydän joutuu yrittämään liikaa selvitäkseen tehtävistään, aivan kuten minäkin. Sydän tekee sen säilyttääkseen tasapainon, kenties minäkin? Välillä pulssin kadotessa ja verenpaineen seikkaillessa käsittämättömän alhaalla, minunkin tekisi mieli luovuttaa.

Minun on vaikea suhtautua ihmisiin. Haluan elämääni ihmisen, joka ei ole niin kuin kaikki muut, mutta pelkään luottaa niin paljon kehenkään. Entä jos en pystykään siihen? Silloin loukkaisin valtavasti jotain minulle tärkeää ihmistä ja tunteet ovat niin monimutkaisia, että ei ole yhdessä yössä unohdettu kaikki hyvä ja etenkään paha. Tiedän, että kuulostaa tylyltä, mutta pelkään, että minulle tulisi ihmissuhteessakin vastaan se päivä, että kaikesta kauneudesta ja rakkaudesta huolimatta minun olisi pakko lähteä. Kun saan itselleni selväksi, mitä pakenen ja keksin, kuinka lopettaa sen, kenties silloin pystyn hakeutumaan samanlaisiin suhteisiin kuin yhteiskunnassamme on tapana pyrkiä. Olen sekava, väsynyt ja haluan kuollakseni olla vähemmän yksinäinen, mutta en uskalla.

En osaa syödä. Valitan, kuinka ruokatorveeni sattuu kaiken nieleminen, vaikka se onkin oma syyni. Epiteeli ei uusiudu niin nopeasti kuin minä sitä vahingoitan. Ruokatorvesta löytyy myös ihmisen immuunijärjestelmän heikoin kohta. Vaikka en söisikään mitään, koko ajan joku viiltää skalpellilla 0.2 mm viiltoja minuun. "Normaali terve nuori nainen, ei näkyviä vammoja." Entä ne, jotka ovat ihon suojaamina sisälläni tai kietoutuneina mieleni aavikkoon?

"Kaipaan rajoja.
Rajat vapauttaa.
Olen vankina kuin
Taivaan lintu.
Hei, en voi jäädä.
Olen jäänyt jo."

-Mikko Mäntymäki